Kenties suurin yhteisöllisyyttä lisäävä tekijä täällä on asuminen. Ylivoimaisesti suurin osa fukseista ("freshers") asuu asuntoloissa (brittienglanniksi "halls", ei "dorms", vaikka käytän vahingossa paljon myös jälkimmäistä amerikkalaista sanaa), joissa jaetaan keittiö ja kylpyhuone joskus varsin monenkin muun opiskelijan kanssa. Fuksivuoden jälkeen jälleen ylivoimaisesti suurin osa muuttaa kimppakämppiin opiskelukavereidensa kanssa, Yksiöasumista ei käytännössä ole, ja moni on ihmetellyt sitä että itse asuin ennen tänne muuttamista yksiössä. Kun itse muutin Helsinkiin, soluun muuttaminen tuntemattomien kanssa oli pelottava ajatus ja yksiön saaminen suuri helpotus. En tiedä onko tämä suomalaisuuteen liittyvä juttu, mutta kokemukseni täällä jälkeen tuntuu hassulta, että soluasumista pelätään ja vältellään Suomessa, ja melkein harmittaa, etten itse kokeillut kämppisasumista ennen tänne muuttoa. Itse asun siis asuntolassa, jossa asuu lisäkseni pari muuta vaihtaria, yksi kansainvälinen opiskelija ja fukseja. Kämppiksistäni brittifuksit (kahta lukuunottamatta eri alojen opiskelijoita btw, pääaine yhdistää joskus vain saman pääaineen verran) ovat tulleet niin hyviksi ystäviksi, että aikovat asua yhdessä myös ensi vuonna. Kaikilla ei välttämättä täällä käy niin hyvä tuuri, mutta solu- ja kimppa-asuminen voi johtaa myös ystäviin ja yhteisön löytämiseen.
Kuten olen aiemmin maininnut, kahdenkin eri aineen opiskelu on täällä poikkeus, mikä johtaa siihen että käytännössä saman pääaineen opiskelijoilla on aina yhteinen lukujärjestys ja kurssikaverit tulevat tutuiksi. Tämä ei Suomessa onnistuisi ilman massiivista akateemisen vapauden uhrausta, joten en ole itse kovinkaan valmis tuomaan tätä Suomeen, mutta ystävystymisessä se varmasti helpottaa. Toisaalta sama pääaine, niin kuin jo sanoin, kuitenkin yhdistää joskus vain saman pääaineen verran ja jos ei omalta kurssilta löydä ystäviä, voi Briteissä olla hankalampi tavata opiskelun puitteissa uusia ihmisiä. Sen kannalta on hyvä, että ainejärjestöt eivät näyttele täällä niin isoa osaa kuin Suomessa (mitenkään ainejärjestöjä disauttamatta, ne tekevät tärkeää työtä linkkinä opiskelijoiden ja oppiaineen välillä) - tuntuu, että harraste-, poliittiset- ja ainejärjestöt ovat aika lailla yhdenvertaisessa asemassa, kun taas suomalaisissa yliopistoissa ainejärjestöillä on etulyöntiasema näiden integroidessa opiskelijoita yliopistoon. Brittiopiskelijat tuntuvat hakevan itselleen järjestöä missä toimia aktiivisemmin kiinnostuksenkohteidensa perusteella kuin suomalaiset, joille ainejärjestö esitetään yleensä ensisijaisena vaihtoehtona. Täällä toimii muun muassa feministiyhdistys, jossa itse olen mukana.
Myös se, että välivuodet ovat harvinaisia, saattaa lisätä yhteisöllisyyttä, kun opiskelijat ovat lähes aina saman ikäisiä ja samassa elämäntilanteessa. Tämä on kuitenkin taas jälleen kaksipiippuinen juttu, koska itse olen sitä mieltä että välivuosikokemukset voivat olla myös antoisia. Jätän kuitenkin tämän kolumnin tähän, koska se osuu mielestäni hyvin ytimeen siinä, kuinka tärkeää samojen elämänvaiheiden ja tietynlaisen yhteisen elämäntarinan läpikäyminen ihmiselle loppupeleissä on. Olen tosin kolumnissa eri mieltä siitä, että fuksibileetkin ja vaihdot koettaisiin yhdessä Suomessa: kiitos vaikeasti yliopistoon pääsemisen, elämänpolut kyllä eriytyvät jo ylioppilasjuhlien jälkeen ja ystäväni ovat varsin eri vaiheissa opintojen suhteen. Vaikka välivuosia juuri puolustinkin, niin vastentahtoiset Suomessa varsin yleiset välivuodet ovat asia, joiden suhteen toivoisin tehtävän jotain (=poistettavan ylioppilaskirjoitukset, josta jaksan aina paasata, että pääsykokeisiin keskittyminen täysillä olisi abikeväänä mahdollista).
