Ensimmäinen viikko

Viikko sitten istuin Gatwickin lentokentällä kahvilassa katsellen ikkunasta ulos, miettien miten saan muutaman tunnin lentokentällä ennen Leicesterin bussin lähtöä kulumaan. Tänään istun huoneessani Leicesterissä ja katselen ikkunasta ulos, eikä ole oikeastaan hirveästi pohdittavaa, miten saada aika kulumaan: Erasmus-järjestö ja ylioppilaskunta ovat järjestäneet meille menoja koko viikon ja myös sisustaminen, tarpeellisten asioiden ostaminen ja ihan vaan kaupunkiin tutustuminen ovat vieneet oman aikansa. Tänä viikonloppuna myös paikalliset opiskelijat palasivat yliopistolle, ja ensi viikolla täällä on mm. avajaiskarnevaalit.

Asun siis Mary Gee-nimisessä asuntolassa parin kilometrin päässä yliopistolta. Yksi paikallinen opiskelija huudahti asuinpaikkani kuultuaan "It's in a middle of nowhere!".  Tämä kuitenkin on osoittautunut liioitteluksi. Matkani yliopistolle on puolet lyhyempi kuin Helsingissä, ja on ihanaa, että yliopistolle voi kävellä helposti. Kävelymatkan päästä löytyy myös Queen's Road-niminen katu, jolla on kauppoja, baareja ja ravintoloita. On totta, että itse Mary Geen lähiympäristö on hiljaista aluetta, mutta se ei varsinaisesti haittaa - pidän siitä, että koti on rauhallinen paikka. Odotan, että saan vihdoinkin netin puhelimeeni niin voin lähteä lenkille ilman pelkoa eksymisestä ja löytää parhaat kävely- ja lenkkireitit. 

Jaan keittiön kymmenen ihmisen kanssa ja kylpyhuoneen viiden. Se vaatii totuttelua sen jälkeen, kun on asunut neljä vuotta yksin asunnossa jossa on keittiö ja kylpyhuone, mutta toisaalta, olen jakanut keittiön lukion jälkeen välivuonna Oriveden opistossa aiemminkin, ja kylpyhuoneen juuri viiden ihmisen kanssa kotona asuessani. Huoneestani tulee myös vahvasti mieleen Oriveden opisto, rumia verhoja myöten. Perusasiat ovat kuitenkin kunnossa: sänky on mukava ja netti toimii, ja huoneen aluksi järjettömän kovalla ollut lämmityskin saatiin väännettyä niin, ettei huone muistuta enää saunaa. 

Kieli sujuu vaihtelevasti. Olen aina pitänyt itseäni hyvänä englannissa, mutta täällä tuntuu, että välillä pystyy selittämään politiikasta tai muusta syvällisestä aiheesta sujuvasti englanniksi, välillä jopa bagelin tilaaminen yliopiston kahvilassa tuntuu kömpelöltä. Suurimman osan ajasta kuljen keskitietä: englanti sujuu perushyvin, mutta välillä turhauttaa, kun joutuu keskustelussa yksinkertaistamaan asioita koska ei osaa sanoa englanniksi täsmälleen sitä mitä tarkoittaa. Kliseisesti olen brittiaksentin ystävä, ja sitä on ilo kuunnella ja vielä hauskempaa, kun huomaa sen hetkellisesti tarttuvan itselleen. 

Ensi viikolla saan vihdoinkin tietää lopulliset kurssini ja lukujärjestykseni. Odotan opintojen alkua: vaikka tekemistä on riittänyt tähänkin mennessä, haluaisin tietää jo, millaista se, mitä tänne tulin tekemään, eli opiskelu yliopistossa jossain muualla kuin Suomessa, on. 

Pienet ilot

Nuorempana nautin nykyistä enemmän elämän pienistä iloista: kun ensilumi satoi, löysin kassin täyteen hyviä kirjoja kirjastosta tai pyöräilin Jyväskylän, jossa kasvoi, katuja pitkin jonkun hetkeen täydellisesti sopivan biisin soidessa. Viime vuosien aikana olen kuitenkin osittain menettänyt tämän taidon. Siinä vaiheessa kun on miljoona päälle kaatuvaa deadlinea opinnoissa tai töissä, ihmissuhdehuolia, uutiset ja politiikka aiheuttaa käsittämätöntä maailmantuskaa ja rahat on vähissä, ei ne elämän pienet ilot vaan lämmitä niin paljon kuin nuorempana, jolloin stressaavat asiat olivat pienempiä.

Vaihdossa taito nauttia pienistä asioista on yllättäen tullut takaisin. Toki stressattavat asiat ovat täälläkin isoja - käyn läpi kuitenkin aikamoista elämänmuutosta, jonka erottaa Helsinkiin Jyväskylästä muutosta se, etten tunne täältä ketään, en ole koskaan käynyt kaupungissa ja joudun puhumaan koko ajan kieltä, jota kenties osaan hyvin mutta joka on silti vasta toinen kieleni - mutta täällä ilo tulee pienistä asioista. Tänään sain vihdoinkin juoda aamukahvia asuntolassa, kun eilen kävin ostamassa muutaman perusastian ja ruokakaupassa. Asia, joka Suomessa on täysin rutiini, tuntui täällä ihanalta luksukselta vaikka päiviä joina kahvia ei saanut heti aamulla oli takana vain kaksi.

Toinen iloa tuottanut asia on ekoina päivinä ollut keskeisten paikkojen oppiminen. Osaan kävellä kämpiltä yliopistolle, mikä ei saavutuksena nyt ole kovin ihmeellinen sillä reitti kulkee vain muutamaa eri katua. Myös kampuksella liikkumisen alkeet alkavat olla jossain määrin hallussa. Toisin kuin Helsingin yliopistossa, täällä kaikki aineet ovat samalla kampuksella. Kampus on Victoria Park-nimisen suuren puiston vieressä, ja itse kampuksellakin on paljon ulkotilaa. Kampuksella on sekaisin kaikenlaista arkkitehtuuria, niin vanhoja tiilitaloja kuin uudempia betonirakennuksia, kuten Attenborough Tower, jossa paikalliset humanistinen ja yhteiskuntatieteellinen tiedekunta (ja siis omat luentoni) ovat. 

Lopetan merkinnän jälleen samoihin tunnelmiin kuin edellisen: olen taas lähdössä tutustumisiltaan ja -bileisiin. Olen vielä vähän väsynyt, joten katsotaan mitä omalta osalta juhlimisesta tulee, mutta onneksi loppuviikolla ei ole hirveästi tekemistä niin on aikaa levätä. 

Vielä vähän välitilassa

Tein lähtöä vaihtoon monta viikkoa. Muutin kaksi viikkoa sitten pois asunnostani Helsingissä ja elin sitten kaksi viikkoa vanhempien ja kavereiden nurkissa, jonkinlaisessa välitilassa. Eilen aamulla sitten vihdoin oikeasti lähdin. Läksiäisbileiden ja aikaisen lennon aiheuttamassa univajeisessa tilassa oli vaikea sisäistää, mitä olin tekemässä, että olin oikeasti lähdössä kohti kaupunkia jossa en ollut ikinä käynyt ja josta en tiennyt paljoakaan, ihan yksin. Olen aina pitänyt itseäni itsenäisenä ja pärjäävänä, ja kun kuvittelin Leicesteriin lähtöä etukäteen, ajattelin että olisin innoissani valmis uuteen alkuun. Eilen illalla oli kuitenkin vähän orpo olo, kun väsyneenä englannin puhuminen tuntui kankealta ja vaikealta sekä huono suuntavaisto ja vielä netitön puhelin tekivät ruokakaupan etsimisestä hiljaisen oloiselta asuinalueelta, jossa asun, epätoivoisen tehtävän.

Hyvin nukutun yön jälkeen tänään on kuitenkin tuntunut siltä, että kyllä tästä uuden elämän haltuun ottamisesta ehkä tulee jotain. Odotan että pääsen laittamaan kotia, lopullista asuntolahuonettani laitetaan vielä valmiiksi joten olen väliaikaisessa huoneessa, opiskelemaan, ja muutenkin rakentamaan elämää - tällä hetkellä tuntuu vähän siltä, että elämääni viime aikoina hallinnut olo siitä, että on välitilassa, jatkuu vielä. Mutta nyt olen  jo nähnyt yliopiston, kaupungin keskustan (tämä tuntuu onneksi ihan kaupungilta, vaikka pelkäsin että noin puolet Helsinkiä pienempi Leicester olisi pienen oloinen) ja jutellut muiden vaihtareiden kanssa. Kohta lähden vaihto-opiskelijoiden tutustumisiltaan. Englannin puhuminenkin tuntuu melkein lause lauseelta helpommalta.