Viime aikoina on jostain syystä tuntunut vaikealta kirjoittaa blogiin. Olen aloittanut useamman kerran, mutta jostain syystä a) suomeksi kirjoittaminen tuntuu just nyt epäluontevalta, ehkä siksi että oon tuottanut viime aikoina hirveästi englanninkielistä tekstiä niin opintoihin liittyen kuin vapaa-ajallakin, paperipäiväkirjan kieleksikin on vaihtunut salavihkaa englanti ja b) tän blogin tyyli on aika hillitty, koska aluksi ajattelin että tätä voisi lukea niin sukulaiset kuin tulevat Britteihin lähdössä olevat suomalaisvaihtarit (nyt tää tosin on alkanut karata myös mun henkilökohtaisiin tunnelmiin esimerkiksi Suomesta, jotka ei ehkä näitä tulevia vaihtareita niin paljoa kiinnosta). Välillä kuitenkin tekisi mieli kirjoitella vielä vähän henkilökohtaisemmin esim. ikäkriisistä ja miten yrittää päästä siitä yli(varoitus vaan kaikille vähän vanhemmille Britteihin lähtijöille, brittiopiskelijat on nuoria ja etenkin asuntoloissa asuu vain 18-19-vuotiaita fukseja. Itse täytän siis tänä vuonna 25 ja quarterlife crisis on ainakin mun kohdalla totta), ihmissuhteista ja siitä kuinka vaihdossakin fiilikset vaihtelevat todella paljon eikä se ole vain parasta ikinä. Mulla on toki se yksityinen paperipäiväkirja, mutta toisaalta uskon että henkilökohtaisten kokemusten jakaminen muille on todella arvokasta. Mikään ei ole auttanut mua välillä enemmän kuin jonkun tekstin lukeminen ja sen ymmärtäminen, että hei, maailmassa on joku muukin ihan oikea ihminen, joka on kokenut samanlaisia juttuja. Ehkä tarvitsisin jonkun muun kanavan kirjoittaa vähän suoremmin sanoin ja muustakin kuin suoraan vaihdosta.
Koska haluan muutenkin rikkoa suomen kielellä kirjoittamisblokkini, ajattelin kertoa yhdestä vuorokaudesta Leicesterissä. Löysin joku aika sitten Enormous Eye - sivuston, missä ihmiset (kuten kirjoittaja ja feministi Tavi Gevinson ja graafinen suunnittelija Adam J. Kurtz) kertovat tavallisista päivistään. Monessa tekstissä esiintyvä minuutti minuutilta-formaatti oli hauska, joten ajattelin itsekin kokeilla, tosin keskellä viikkoa olevana päivänä sivulla käytetyn lauantain sijaan että pääsen kertomaan opiskelusta ja koska, näin suoraan sanottuna, viimeisin lauantaini oli rehellinen "minä-päivä" kiireisen ja sosiaalisen viikon jälkeen jolloin lähinnä yritin lukea kurssilukemistoja mutta sen sijaan katsoin Netflixiä. Enkä myöskään missään nimessä Adam J. Kurtzin tavoin merkkaa, kuinka monta kertaa tsekkaan Instagramin päivän aikana, koska en kestä totuutta. Joka tapauksessa, nyt havainnollistan mitä päässäni liikkuu ja millaista vaihtarielämä näin yhtenä tavallisena päivänä on. (Spoiler: se ei ole pelkkiä bileitä).
00:04. Asuntola. Istun tietokoneella ja mietin, pitäisikö katsoa vielä yksi jakso Parks and Recreationia vai mennä suosiolla suoraan nukkumaan. Välilehdissäni on auki Netlix, Facebook, blogi ja jonkun Facebook-kaverini linkkaama Buzzfeed-lista asioista, mitä pitäisi 20 something-ikäisenä tehdä. Listan lukeminen aiheuttaa minulle vain epämääräisesti nousevaa kauhua siitä, että olen kohta lähempänä kolmeakymppiä kuin kahtakymppiä. Päätän sulkea koko listan, mutta sen sijaan juutun rullaamaan sitä vielä alaspäin ja sieltä löytyykin kohta Still, complaining about how ~old and lame~ you are is neither productive nor fun. Okei, tiedän, ikäkriisistä ei ole mitään hyötyä. Päätän ties kuinka monetta kertaa olla viittaamatta mitenkään itseeni vanhana täällä. Suljen listan ja kaikki muut välilehdet paitsi Netflixin, ja siirryn sängylleni katsomaan Parks and Recreationia.
00:36. Netflix lagaa niin paljon että jakson katsominen kestää kauemmin kuin yleensä. Yhdessä vaiheessa kun se jumittaa ehdin löytää Facebookista hauskan kuvan ja linkata sen Suomi-kavereideni ryhmächattiin. Kukaan ei tietenkään vastaa mitään, koska Suomessa kello on jo puoli kolme ja maanantai harvoin villi bileilta. Jakso loppuu ja menen kylpyhuoneeseen pesemään kasvot ja hampaat.
00:48. Päätän ennen nukkumaanmenoa lukea kirjaa The Invisible Man, mikä minun pitää lukea amerikkalaisen kirjallisuuden kurssilleni torstaihin mennessä. Olen lukenut ehkä puolet. No, kirjallisuudenopiskelijana olen tottunut tällaisiin tilanteisiin. Aina ei yksinkertaisesti ehdi lukea, varsinkaan huolella. Jossain vaiheessa vaihdan Rakkaudenhirviöön, jonka sain joululahjaksi vanhemmiltani. Se on hyvä kirja, mutta niin piinaavan tarkkanäköinen, etten pysty lukemaan sitä kovin pitkiä pätkiä kerrallaan.
01:12. Sammutan valot.
08:22. Herään ensimmäisen kerran ja katson puhelinta. Herätyskellon soimiseen on vielä tunti. Menen iloisena takaisin sänkyyn.
09:30. Puhelimeni hälyttää herätyksen merkiksi. Käyn sammuttamassa sen ja otan sen samalla mukaani sänkyyn. Selaan Facebookin, Twitterin ja Instagramin uutisvirtoja. Flow on julkistanut uusia esiintyjiä, olen tosin päättänyt mennä sinne jo ensimmäisten esiintyjien tultua. Monesko kerta tänä vuonna on? Kahdeksas? Siitä on tosiaan tullut kesänlopettajaisperinne. USAssa on ollut presidentinvaalien ensimmäiset esivaalit, Trump ei ole onneksi voittanut republikaanien puolella, Clinton ja Sanders ovat tasoissa demokraateissa. Ei kuulosta huonolta. Jos asuisin USAssa, äänestäisin Sandersia esivaaleissa.
09:46. Nousen sängystä ja menen keittämään kahvia. Ketään kämppiksistäni ei ole keittiössä, ja muistan että eilen illalla keittiössä hengaillessamme moni sanoi, että heillä on tänään aamuluento. Niin paljon kuin kämppiksistäni pidänkin, se ei oikeastaan haittaa, syön aamiaisen mielelläni yksin koska ennen aamukahvin saamista en ole kovinkaan kommunikointikykyinen.
09:56. Istun työpöydän ääreen juomaan kahvia ja syömään aamupalaa. Luen lisää uutisia.
10:26. Kämppikseni on suihkussa. Tätä tapahtuu harvoin, yleensä pääsen ihme kyllä suihkuun aina kun sinne olen menossa. No, en myöhästy luennolta, vaikka joutuisin odottamaan hetken. Odotus ei kestäkään kuin hetken, ja menen suihkuun.
10:51. Kestää hetki päättää mitä laitan päälle. Muistutan itseäni että pesen tällä viikolla pyykkiä.
11:30. Lähden kävelemään yliopistolle. Huomaan liian myöhään että on liian kylmä kevättakille. Miksi olen liian innoissani siitä että tammi-helmikuussa voi kulkea kevättakki päällä enkä tsekkaa säätä? Kävelen matkan silti.
12:00. Yliopisto, Bennett-rakennus. Saavun etnisyys ja diversiteetti amerikkalaisessa kirjallisuudessa-kurssini luennolle tasan sillä hetkellä kun se alkaa. Kuulen kun luennoitsija, nuori nainen, on juuri esitellyt itsensä ja jatkaa esittelyä "...but I also answer to 'dickhead'". Sali nauraa. Joskus luennoitsijoiden vitsit eivät ole hauskoja, mutta jostain syystä tämä on. Pidän luennoitsijasta heti. Luentokalvot ovat tosin joko aivan liian pienellä fontilla tai sitten pitää TAAS käydä tarkistuttamassa näköni. Lasini ovat alle vuoden vanhat.
12:26. Luennoitsija puhuu Invisible Manista ja Harlemin 40-luvun rotumellakoista. "Mellakat alkoivat kun poliisi ampui mustan pojan", luennoitsija kertoo. "Luotan siihen että viittaat nyt samankaltaisiin tapahtumiin nykyään", ajattelen ja luennoitsija viittaa heti. Pidän edelleen luennoitsijasta. En kutsuisi häntä dickheadiksi. Mikäköhän hänen oikea nimensä on? Pitää katsoa kurssin nettisivuilta luennon jälkeen.
12:48. Ihmiset alkavat pakkailla kamojaan. Vieressäni istuva tyttö kirjoittaa Erasmus-hakemusta, edessä istuva selaa Tinderiä. 'Malttakaa hetki', luennoitsija sanoo, sanoo luentonsa lopettavan lauseen ja sanoo 'okei, nyt voitte lähteä'. Toivon, että meillä olisi tuon luennoitsijan luentoja jatkossakin.
13:05. Yliopisto, ylioppilaskunnan rakennus. Syön bagelia ja luen juttua Museum of Broken Relationshipsista, jollainen näyttely on tulossa Helsinkiin kesäksi. Mietin, mitä itse lähettäisin museoon. Oikeasti en tietenkään lähetä sinne yhtään mitään, koska a) olen aivan liian yksityinen ihminen että kestäisin ajatusta että tuhannet ihmiset kävisivät katsomassa näyttelyä jossa esitellään sydänsurujani b) heitin niin paljon tavaroita pois kun muutin että tuskin edes löytäisin mitään ja c) asun täällä joten en voi viedä yhtään mitään Helsinkiin nyt. Klikkaan kuitenkin itseni osallistumaan näyttelyyn Facebookissa, koska haluan ehdottomasti käydä katsomassa sen.
13:21. Yliopisto, kirjasto. Yritän lukea Invisible Mania. En pysty keskittymään. Otan puhelimen esiin. Facebookiin on linkattu juttu suomalaisesta poliittisesta draamasta ja avaan sen. Sarja sijoittuu vuoteen 2018 ja siinä Suomella on kaikkien aikojen nuorin pääministeri. Joka on vielä nainen. Mihin rinnakkaistodellisuuteen tämä sarja oikein sijoittuu? Suomihan tuntuu olevan naisvihan ja setämiehien luvattu maa, jossa on mahdotonta olla yleisesti uskottava ellei ole harmaa setä. Twiittaan aiheesta ja mietin toisaalta myös missä vaiheessa minusta on tullut näin kyyninen. Enkö oikeasti usko että Suomella voisi olla lähitulevaisuudessa nuori naispääministeri. Minun pitäisi uskoa. Sehän on asia jonka haluaisin tapahtuvan. Muistan, että joku sanoi minulle tänä syksynä "onko viimeinenkin idealismin pisara nyt karissut, Sanni?" Kysyn sen itseltäni. Onko viimeinenkin idealismin pisara nyt karissut, Sanni? Toivon että ei. Ei tällainen kyynisyys tee hyvää, varsinkaan jos haluaa olla mukana vaikuttamassa ja parantamassa maailmaa. Joka tapauksessa, mietin että voisin katsoa sarjasta ainakin ekan jakson kun se tulee. Minulla on ennakkoluuloja suomalaista televisiota ja elokuvia kohtaan mutta toisaalta ihmiset joiden makuun luotan ovat sanoneet että esim. Syke on ihan hyvä.
13:55. Luovutan keskittymisen suhteen. Kirjojen lukemiseen pystyn keskittymään kotonakin. Lähden kotiin. Ulkona on edelleen ihan liian kylmä.
14:30 - 18:15. Asuntola. En tiedä mihin tunnit menevät. Yritän lukea kurssikirjoja, selaan nettiä, katson yhden jakson Parks and Recreationia. Käytän ihan liikaa aikaa vaan somen selailuun ja sängyllä makoiluun tekemättä mitään.
18:20. Menen keittiöön laittamaan ruokaa ja kämppikset ilmestyvät sinne yksi kerrallaan. Teen mac and cheesea johon sekoitan lehtikaalia, valkosipulia ja sipulia, ruokavalintaani ohjaa lähinnä se että minulla on lehtikaalin jämät ja vajaa pussi cheddarraastetta jääkaapissa jotka haluan käyttää. Laitan ruoan uuniin todeten, että se näyttää hyvältä.
19:20. Ruoka on valmista ja myös melkein kaikki kämppikset keittiössä pöydän äärellä. Ruoka on taivaallista ja kaikki kämppikset haluavat maistaa sitä ja kehuvat sen myös olevan taivaallista. "Sinä tosiaan tykkäät lehtikaalista", sanoo yksi kämppiksistäni. "Joo, lehtikaalista ja kissoista", toinen sanoo. Olen tiennyt sen jo aiemminkin, mutta taidan tosiaan edetä vääjäämättä kohti crazy cat ladyn elämää. Ehdotan kämppiksille, että voisin tehdä lehtikaali-mac and cheese-illallisen 23. päivä, jolloin valmistun kandiksi, ja voisimme sitten mennä ulos. Kaikki pitävät sitä hyvänä ideana ja kenelläkään ei ole silloin menoa. Puhumme myös vintagemarkkinoista Leicesterissä viikonloppuna, jonne olemme menossa. Sitten puhumme unista ja mietimme, miksi niin moni ihminen näkee toistuvaa unta, missä hänen hampaansa putoavat.
20:05. Ranskalainen kämppikseni muistaa sitten, että tänään on pancake day eli laskiaistiistai. Googlaamme asian ja selviää että ei ole, vaan se on vasta ensi viikolla. "Ihan sama", yksi kämppiksistä sanoo, "me teemme nyt pannukakkuja, oli mikä päivä vaan." Emme kuitenkaan tee pannukakkuja, koska kellään ei ole mitään laittaa niiden päälle. Päätämme tehdä niitä ensi viikon tiistaina. Mietin, pitäisikö tehdä laskiaispullia. Briteillä on tosin hyvin niitä muistuttava leivonnainen, scone, joten en tiedä onko ne tarpeeksi eksoottisia. Ja ehkä laskiaispullat ja pannukakut on yhdelle päivälle vähän liikaa.
21:10. - 22:48. Palaan huoneeseeni olemaan tekemättä mitään erityistä niin kuin aiemmin iltapäivällä, kun alan väsyä olemaan sosiaalinen. Yleensä en ole näin väsynyt näin aikaisin. Tuntuu että olen taas tulossa kipeäksi. Tällä homeisella talolla on varmasti tekemistä sen kanssa, tai sitten se on vuodenaika. Tekee mieli pannukakkuja. Tai siis lettuja, sehän se oikea sana sanalle "pancakes" suomeksi on. En osaa enää suomea muuten kuin hassusti suoraan englanniksi käännettynä.
23:43. Yritän, taas, katsoa Parks and Recreationia. Olen laittanut volyymin hiljaiselle siltä varalta että joku kämppiksistä tai viereisen asunnon tyypeistä nukkuu, mutta viereisessä asunnossa ei ainakaan nukuta, vaan keskustellaan niin kovaa että se peittää sarjan äänet. Viereisen asunnon meteli on ollut koko vaihtovuoden kantava teema.
23:58. Viereisestä asunnosta ei kuulu onneksi enää mitään. Huomenna on aamuluento. Ehkä pitäisi mennä nukkumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti