Kaikessa mitä olen lukenut kulttuurishokista sanotaan, että ensin elää uuden kotimaansa kanssa kuherruskuukautta, sitten vasta alkaa kaivata vanhaa. Minulla meni kuitenkin täysin toisinpäin. Nyt olen ollut Briteissä vähän yli kuukauden, ja tuntuu, että pidän täällä asumisesta sitä enemmän, mitä pidemmälle aika kuluu. Vähän hukassa oleminen ei ole mulle yhtään luonteva rooli, ja aluksi olin vähän enemmänkin kuin vähän hukassa. Nyt minulla on arkirutiineja, tuttuja paikkoja, ihmisiä joihin on tutustunut vähän paremmin ja jo kuukaudessa parantunut kielitaito. Ajattelen nykyään isoksi osaksi englanniksi ja skypettäminen Suomeen tai toisen täällä olevan suomalaisvaihtarin kanssa puhuminen suomeksi tuntuvat oudolta. Aluksi heikoimpina hetkinä, kun kaipasin Helsinkiä ja ystäviä, jouduin jatkuvasti muistuttamaan itselleni miksi olen täällä. Nyt en enää muista, milloin minun piti muistuttaa itselleni, että tämä oli hyvä idea.
Joitain asioita mitä Suomesta kaipaan kuitenkin löytyy. Tässä ystävien ja perheen lisäksi muutamia:
Asuminen. Kämppikseni ovat mukavia, mutta kaipaan silti sitä, että minulla on oma koti (en voi väittää Helsingissäkään asuneeni tosin kuin aikuinen, ei se opiskelijakoppikaan, vaikka yksiö omine keittiöineen ja kylpyhuoneineen oli, oikein Aikuisen Ihmisen asunnolta näyttänyt). Asuin Helsingissäkin opiskelijatalossa, mutta asuntolaan verrattuna se oli hiljainen, täällä bilemeteliä kuuluu säännöllisesti. Hyvät kuulokkeet ja korvatulpat pelastavat. Lisäksi asuntola muistuttaa, niin kuin jossain tekstissä sanoin, niin paljon Oriveden opistoa että tuntuu että olisin laittanut elämässä peruutusvaihteen päälle. Katselen kaihoten kaiken maailman sisustusblogien, tumblrien ja instagramien kuvia ja haaveilen asunnosta, joka olisi koti, ei asuntolahuone.
Joukkoliikenne. Leicesterissä bussit lakkaavat kulkemasta puoliltaöin. Asuntolan suhteen tuntuu kuin eläisin Oriveden opisto-flashbackia, aluksi yliopistolla tuntui samalta kuin fuksivuonna, ja joukkoliikenteen suhteen olen palannut teinivuosiini Jyväskylään jossa viimeinen bussi keskustasta kotiin lähti juurikin samaan aikaan kuin täällä. Taksit ovat kuitenkin halvempia kuin Suomessa, joten niitä on tarvittaessa tullut hyödynnettyä.
Joukkoliikenne on myös kallista. Ei varmaan paljoa kalliimpaa kuin Suomessa loppujen lopuksi jos ei ihan kalliimpia junavuoroja valitse, mutta Suomessa Helsingin sisäisessä liikenteessä käytössäni on opiskelijahintainen kausikortti ja kaukoliikenteessä Onnibus. Junaliikenne Briteissä on yksityistetty ja kilpailutettu, mutta ei täällä mitään halpajunayhtiöitä ole. Katselin juuri junalippuja päiväreissulle Lontooseen, ja menolipusta aamulla saa maksaa parhaimmillaan sellaiset kuusikymmentä puntaa. Ei tarvii varmaan sanoa, että sitä junaa en valinnut.
Pyykinpesu. Asuntolan pyykkituvassa vallitsee viidakon laki. Mitään varauslistaa ei ole. Jos on tilanne missä pyykkiä olisi vain ihan pakko pestä tänään koska muulloin ei ehdi, olisi ihan kiva saada kone käyttöön ilman jatkuvaa kyttäilyä että onko sellainen vapautunut. Pyykinpesu asuntolan pyykkituvassa myös maksaa.
Että kaikkialla ei pauhaa musiikki. Helsingin yliopiston avajaiskarnevaaleilla ja muissa opiskelijatapahtumissa ja kantabaareissani Helsingissä pystyi keskustelemaan. Täällä ei. Olin pari viikkoa sitten vaihto-opiskelijoiden yhdistyksen ULEESin baarikierroksella, ja oli mahtavaa päästä ensimmäistä kertaa baariin, jossa musiikki ei ollut häiritsevän kovalla. Eiköhän sellaisia ole enemmänkin, mutta niissä baareissa, missä opiskelijatapahtumat usein järjestetään, keskustelu (varsinkin toisella kielellä) on usein haastavaa.
Sauna. Klisee, mutta totta.
Lähellä oleva luonto. Olen kaupunki-ihminen, mutta ainoan liikuntaharrastukseni lenkkeilyn suhteen menen mielelläni luontoon. Sekä Helsingin kämpästäni että vanhempieni luona Jyväskylässä pääsee hyville lenkkipoluille metsämäiseen ympäristöön suurin piirtein heti. Täällä pitää kävellä kaupungin kaduilla pidemmän aikaa, että pääsee edes puistoon, ja siistit puistot asfalttiteineenkään eivät ole yhtä kiva lenkkeilymaasto kuin puiden keskellä kulkevat polut.
Tässä vielä kuva halloween-asustani. Halloween näkyy täällä aika paljon ja halloweenbileitä olisi ollut enemmän kuin jaksoi mennä. Ystäväni ehdotti vaihtoblogin uudeksi nimeksi "Villin yksisarvisen seikkailu" asun inspiroimana, mutta mennään nyt vielä The National-viittauksella.
Pitkäaikaisista suosikkibändeistä puheen ollen, ensi viikolla menen Death Cab for Cutien keikalle yhteen lempikaupungeistani maailmassa, Lontooseen! En ole kuunnellut kyseisen bändin Narrow Stairs-levyn jälkeisiä levyjä kovin paljoa, mutta nuorempana bändi oli niin korkealla suosikkilistalla ja niin moni biisi on henkilöhistoriassani tärkeä (ah, Transatlanticsm ja teini-iän ja vähän sen jälkeenkin ihastumiset liian kaukana asuviin, Someday You Will Be Loved joka auttoi kaikista maailman biiseistä parhaiten jos ja kun mainitut ihastukset ei päättyneet hyvin, You Are A Tourist ja Helsinkiin muutto!), että päätin osittain erään Death Cabia fiilistelleen facebook-keskustelun innoittamana mennä ja toivoa, että soittavat paljon vanhoja biisejä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti